sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pirjo Hynnisen kurssi ja tehtävät

Tiivistä lista elämäntarinastasi

Olen tehnyt vapaaehtoistyötä kolme vuotta Pitäjänmäen kirkolla 2011-2014. Niinä vuosina olen järjestänyt ja vetänyt nuorille koululaisille erilaisia kerhoja kuten kokki-, ja tyttökerhoja. Tämän lisäksi olen suunnitellut ja toiminut ohjaajana kirkon leireillä monta vuotta. Kiinnostus on lähtenyt jo pienenä, kun kävin aktiivisesti monta vuotta itse kirkon kerhoissa. 

Kirkon kautta olen myös tehnyt vapaaehtoistyötä Punaiselle ristille ja kerännyt rahaa heidän silloisiin apukeräys-ohjelmiin. 

Lähihoitaja koulutuksen aloitettuani, liityin moneen oman alani ammattijärjestöön joka oli suunnattu tervyes ja sosiaali-alan opiskelijoille ja ammattilaisille. Kuulun mm. näihin järjestöihin : Tehy, Super Ry, JHL ja PAM. Syy miksi olen liittynyt näihin järjestöihin on se, että heiltä saa hyviä jäsenetuja ja he takaavat, että saan oikeudenmukaista kohtelua työpaikallani. Opiskelijana saan myös heiltä ilmaisen jäsenlehden sekä vuosittain kalenterin. 

Tällä hetkellä olen myös Fitness24 jäsen. Itsestä huolehtiminen ja kunnossa pysyminen ovat minulle tärkeitä asioita, ja tästä syystä käyn kuntosalilla monta kertaa viikkossa.

Olen mielestäni liian nuori auttamaan tai tekemään vapaaehtoistyöstä puhuttaessa, töitä mielenterveys ja päihdetyötä, vaikka aihe minua kiinnostaakin. En usko, että osaan ottaa vastaan tai ymmärtää niin rankkoja juttuja, mitä yleensä tällä alueella nähdään. Uskon kun olen vanhempi, että olen saanut kokemusta ja nähnyt enemmän asioita, osaisin ottaa paremmin vastaan rankempiakin juttuja. 
Muuten täysi-ikäisenä en usko, että olen liian nuori taikka vanha muuhun vapaaehtoistyöhön. 

Uskon, että lapsille ja nuorille suunnatuissa kerhoissa olisi parempi, että ohjaaja on samaa sukuopuolta kerholaisten kanssa esim. tyttökerhossa naispuolinen ohjaaja. Ohjaajalla ja kerholaisilla saattaa olla enemmän yhteisiä mieleenkiinnon kohteita sekä tietämystä tietyistä asioista, kun he edustavat samaa sukuopuolta

Tällä hetkellä minulle tärkeitä asioita ovat tasa-arvoisuus, ihmisoikeudet, perhe ja ystävät sekä oma terveys. Uskon että nämä samat asiat ovat minulle yhtä tärkeitä edelleen 10 vuotta myöhemmin, mutta tietyt tärkeät asiat ovat korostuneet. 10 vuoden päästä minulla saattaa olla perhe ja tästä syystä perheen tärkeys on korostunut ja perheen myötä myös oma terveys ja itsestä huolehtiminen. 

Ihmisoikeudet ja tasa-arvoisuus ovat tärkeitä elementtejä elämässäni. Tästä syystä seuraan aktiivisesti Amnesty Ihmisoikeusjärjestön toimintaa, ja allekirjoitan vetoomuksia milloin minkäkin ihmisen takia. Yritän myös tilanteesta riippuen lahjoittaa pieniä summia hyväntekeväisyyteen, kuten viimeksikin lahjoitin Nenäpäivä tempauksen tuottoon. 

Toiminta joka sopii minulle parhaiten on toiminta, jossa saan kohdata uusia ihmisiä ja auttaa. Olen pienestä pitäen auttanut ihmisiä jotka ovat sitä tarvinneet. Pihallamme asui mies joka kulki pyörätuolilla, autoin häntä aina kun vain hänet näin, pikkutytöstä asti. Vuosien saatossa auttaminen ja välittäminen on vain voimistunut, ja tästä syystä opiskelen myös lähihoitajaksi ja valitisin tämän kurssin. Persoonaltani olen voimastahtoinen, auttava ja välittävä sekä huumorintajuinen. Keksin helposti toimintaa nuorille ja vanhemmillekkin, ja minulla on kokemusta nuorien kanssa toimimisesta. 

Eli yhteenvedettynä, olisin parhaimmillani vapaaehtoistyössä nuorten ja lasten kanssa. 

Timanttimallia pohtiessani päädyin siihen yhteen ja ainoaan syyhyn miksi teen vapaaehtoistyötä, Saamiseen ja Antamiseen. Paras tunne on ollut, kun tietää olleensa avuksi ja saanut toiset ihmiset iloisiksi ja onnellisiksi, siitä mitä on tehnyt. Olen kasvanyt ihmisenä paljon näiden kokemuksien kautta ja oppinut arvostamaaan enemmän elämää. Se miksi halusin osallistua tähän toimintaan, pohjautuu siihen, että olen itse käynyt pienenä kirkon kerhoissa. Kerhoissa on aina toiminut ohjaajina vapaaehtoisesti nuoret jotka ovat halunneet toimia lasten ja nuorten kanssa. 

Timanttimallista valitsin Saamisen - Antamisen. Valitsin tähän Heikki Hurstin laupeudentyö Ry:n. 

Heikki Hurstin laupeudentyö sisältää auttamisohjelman. Tämä auttamisohjelma sisältää ruokajakelun, vaatejakelun, tavaran vastaanoton, ilmaisen parturi-kampaamon ja erilaisia juhlatilaisuuksia. Juhlatilaisuuksista mainittaakoon perinteinen joulujuhla ja itsenäisyyspäivän linnanjuhlat. Joulujuhla pidetään Töölön kisahallissa 24.12 ja juhlassa jaetaan ilmaista jouluruokaa, levitetään kristillistä sanomaa ja lauletaan joululauluja. 

Anni Saukkonen.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti